Tänään olisi mun koirani kolmas syntymäpäivä. Siis jos mulla olisi se vielä.
Paljon onnea rakas♥
.
.
Huomasin tänään, että nyt melkein vuosi sen jälkeen, kun Retu annettiin pois, mä oon ruvennu herkistelemään. Pienikin maininta siitä pennusta saa mut nieleskelemään kyyneliä.
Mua kaduttaa, etten itkenyt sillon kun se lähti. En päivänäkään sen jälkeen.
Mua kaduttaa, että en hyvästellyt sitä. Mua kaduttaa etten koskaan tehny tarpeeksi sen vuoksi.
Mä mietin, että onkohan sillä hyvä sen uudessa kodissa. Onkohan se siellä edes vielä?
Jos se ei tullutkaan toimeen sen toisen koiran kanssa.
Tai jos Retu oli liikaa niiden taloudelle.
Mä mietin että näänköhän sitä riiviötä enää koskaan.
Mä mietin myös, että jos meille nyt tulisi uusi koira, mä tietäisin että mitä pitäisi tehdä toisin.
Mä myös mietin, että sen sijaan et herkistelisin täällä blogissa, voisin tehdä mun eurooppa-projektia, joka pitäis olla keskiviikolle valmis. Ihan näin ajoissa kun aloitan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti